perjantai 7. maaliskuuta 2014

Taiteilijat + vaari, mummin piirtämänä.

No pitihän minun piirtää kuvat taiteilijoista.
Katri teiteilija vain puuttuu.

Mummi piirtänyt 1994.
Riku rakkas lapsenlapsi.

Rakas mieheni

Rakas Rebecka, lapsenlapseni

Rakas Susanne tyttöni.

Piirtelin heitä katsellessa kun he tekivät taidepiirustuksia.

Susannen taidetta

Tässä Rebecan, rikun ja katrin äidin piirustus kun hän oli pieni.
Hevosista on aina tykännyt.

Katrin taidetta 1

Kun kolmas lapsenlapsi syntyi niin useimme kaksi vanhempaa olivat mummilassa ja pikku Katri sai olla kotona.
Hänen piirustuksiaan ei ole paljoa tallennettu.

Kesäisin kuitenkin olivat kaikki kolme.
katri on syntynyt 1994



Tämän Katri sai Rebckalta.

Pikkusiskoa aina muistivat piirustuksillaan

Kiva kuva veljestään joka on 2 vuotta vanhempi.



Kolmevuotiaana Katrin jalka.

Rikun taidetta. 1

Rikard on siskonsa kanssa myös pienenä piirrellyt paljon.








Minulle aina kertoi piirustuksistaan.
Kovasti oli juttua vaikka aina ei oikein ymmärtänyt.

Taitelija Becka

Tässä Rebecka teiniiässä sisarustensa kanssa.
 Piirustuksetkin ovat muuttuneet iän myötä.
Heillä oli myös koira Daisy.
Kummi-enokin on päässyt Rebecan kanssa kuvaan.





Kovasti on R. kehittynyt.

Rebecka 3

Piirustukset muuttavat muotoa mitä isommaksi Rebecka kasvaa.
Rebecka tykkää luonnos ja kaikista eläimistä.
Liikumme hänen kanssa paljon luonnossa ja hän oppii aina uutta.
Kesät hän viettää Lapissa siskojen ja vanhempiensa kanssa.






Vaarille on paljon onnittelukortteja tehnyt, sillä minä haluan hänelle opettaa että lahjoja ei tarvi ostaa vaan voi itse tehdä, niinkuin olen omillekin lapsilleni opettanut.

Rebecka 2.

Näin ohania onnitteluja pieniltä.







Kiitos Rebecalle.
Mummi on iloinen näistä piirustuksista.

Rebeckan kuvituksia pienenä 1-2

Näitä ihania piirrustuksia ovat lapsenlapsemme meille piirtäneet.




Tässä siis olen minä ja vaari.


Tässä kuva itsestää .
Taitaa voimistella.

Nyt ollaan vihaisia.

Siinä on Sisarusten koira pallon perässä.
Ensimmäiset lauseet.



Olisikohan pikkusisko äidin vatsassa vielä.
























Auto peräkärry perässä.

Siinä taas kuva mummilasta, olisikohan tuo viides katri.

Taisi olla Rebekan ensimmäinen auto.






Tällaiselta näytti sukat kaksivuotiaan näkökulmasta.

Pikkuveli siinä pienenä

Pikkuveli sieni.
kävimme kesäisin paljon sienessä ja tässä onkin pikkuveli muuttunut sieneksi.
Näyttää ihan herkkutatilta.













Siinä minä vedän autoa kuulemma.